Eilen Silwerissä juostiin hieman lyhyeksi jääneellä ilmoittautumisajalla jälleen VRER:n alaiset ravit. Valitettavasti eilinen oli minulla aivan täysi päivä, enkä ehtinyt tuloksia tekemään kuin vasta tänään. Lähdöt jäivät vajaiksi ja mikä harvinaista, peitsareita oli mukana näissä raveissa yli kahden täyden ryhmän verran! Itse asiassa, peitsareiden a) ryhmä oli päivän ainoa tupaten täysi lähtö. Hienoa!

Ravipäivä oli yhtä juhlaa, mukana oli ensimmäinen NDM alkukarsinta, sekä useita nuorille hevosille suunnattuja tittelikilpailuja. Päivä oli aurinkoinen, mitä nyt ravien puolessa välissä paikalle ilmestyi jostain mustia pilviä ja kunnon sadekuurohan se sieltä tipahti.

Nordic Dream Meetingin ensimmäinen alkukarsinta; Dancing Mile oli päivän lähtö numero kaksi. Harmillisesti lähtö jäi kovin vajaaksi, mutta siitä saatiin silti mukava taisto. Kahdeksanvuotias tamma Zézette Luned näytti olevansa teräskunnossa. Tamma kuittasi voiton leikiten juosten ensin koko matkan kuolemanpaikalla. Viimeisestä rahasijasta käytiin tuimaa taistoa, jonka vei itselleen orii Take Me Back. Plusmerkinnät tästä lähdöstä kolmelle parhaalle.

Uraansa aloittelevien kaksivuotiaiden mailin jälkeen oli vuorossa kolmevuotiaiden mittelöt. Tammojen Filly Serie lähdössä Fidelity lähti auton takaa sukkelasti ja johti koko matkan kadoten lopussa horisonttiin. Lähdön perusteella povaisin tammalle menestyksekästä ravikesää.

Oriiden ja ruunien vastaavassa kolmevuotiaden Colt Serie -lähdössä kärkikaksikko karkasi huikean lähtönopeuden turvin pienen hajoraon päähän pääryhmästä, josta Winmaniac irtosi vielä helpon oloiseen voittoon.

Sitten oli neljävuotiaiden vuoro esiintyä. Lähdön 6. "Ladies Circle" voitto irtosi jälleen keulapaikalta, sillä kolmosradalta startannut Sonya du Ciel siirtyi johtoon oltaessa ensimmäistä kertaa etusuoralla, vieden ykkösrahat kuitenkin vain niukasti ennen hyvin kirinyttä Chazz Loistoa.

Lähdössä 7. "Gentlemen's Club" oli tiukkaakin tiukempaa vääntöä, kun maalipaalua lähestyttiin viiden hevosen rintamana. Tämän hyvin laukkarikkaan lähdön voittoon puristi lopulta Godson Loisto.

Päivän päätteeksi radalle marssivat kylmäveriset, joista valtaosa totuttuun tapaan kotimaisia suomenhevosia. Kolmevuotiaiden lähdössä vauhdinjako ei osunut ihan kohdilleen, sillä ensimmäiset väliajat olivat lähempänä kahta minuuttia, kunnes ohjastajat hevosineen heräsivät. Loppu tultiin urku auki, johon nähden porukka pysyi yllättävän läjässä.

Neljävuotiaiden Tammasarjassa Domino NRL löy varmalta voittajalta näyttäneen Ennustuksen parikymnentä metriä ennen maaliviivaa, tehden huikean loppurutistuksen joukon hänniltä kärkeen. Samanikäisten orien lähtö päätti Silwerin ravipäivän.