Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Icengardin ylläpitämä virtuaalinen blogi, joka toimii enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Blogin sisältö painottuu virtuaaliseen ravipuoleen ja jonkun verran saatetaan seurata myös Icengardin omistamien tallien ja hevosten elämää.

Sisällön tulkitsemisen vastuu on täysin lukijalla. Blogia pyritään päivittämään niin usein kuin kirjoittajalla suinkaan liikenee aikaa, aiheita ja mielenkiintoa.
Virtuaalihörinöitä on luettu Laskuri kertaa.
12.05.2009 - 17:31

Eilen Silwerissä juostiin hieman lyhyeksi jääneellä ilmoittautumisajalla jälleen VRER:n alaiset ravit. Valitettavasti eilinen oli minulla aivan täysi päivä, enkä ehtinyt tuloksia tekemään kuin vasta tänään. Lähdöt jäivät vajaiksi ja mikä harvinaista, peitsareita oli mukana näissä raveissa yli kahden täyden ryhmän verran! Itse asiassa, peitsareiden a) ryhmä oli päivän ainoa tupaten täysi lähtö. Hienoa!

Ravipäivä oli yhtä juhlaa, mukana oli ensimmäinen NDM alkukarsinta, sekä useita nuorille hevosille suunnattuja tittelikilpailuja. Päivä oli aurinkoinen, mitä nyt ravien puolessa välissä paikalle ilmestyi jostain mustia pilviä ja kunnon sadekuurohan se sieltä tipahti.

Nordic Dream Meetingin ensimmäinen alkukarsinta; Dancing Mile oli päivän lähtö numero kaksi. Harmillisesti lähtö jäi kovin vajaaksi, mutta siitä saatiin silti mukava taisto. Kahdeksanvuotias tamma Zézette Luned näytti olevansa teräskunnossa. Tamma kuittasi voiton leikiten juosten ensin koko matkan kuolemanpaikalla. Viimeisestä rahasijasta käytiin tuimaa taistoa, jonka vei itselleen orii Take Me Back. Plusmerkinnät tästä lähdöstä kolmelle parhaalle.

Uraansa aloittelevien kaksivuotiaiden mailin jälkeen oli vuorossa kolmevuotiaiden mittelöt. Tammojen Filly Serie lähdössä Fidelity lähti auton takaa sukkelasti ja johti koko matkan kadoten lopussa horisonttiin. Lähdön perusteella povaisin tammalle menestyksekästä ravikesää.

Oriiden ja ruunien vastaavassa kolmevuotiaden Colt Serie -lähdössä kärkikaksikko karkasi huikean lähtönopeuden turvin pienen hajoraon päähän pääryhmästä, josta Winmaniac irtosi vielä helpon oloiseen voittoon.

Sitten oli neljävuotiaiden vuoro esiintyä. Lähdön 6. "Ladies Circle" voitto irtosi jälleen keulapaikalta, sillä kolmosradalta startannut Sonya du Ciel siirtyi johtoon oltaessa ensimmäistä kertaa etusuoralla, vieden ykkösrahat kuitenkin vain niukasti ennen hyvin kirinyttä Chazz Loistoa.

Lähdössä 7. "Gentlemen's Club" oli tiukkaakin tiukempaa vääntöä, kun maalipaalua lähestyttiin viiden hevosen rintamana. Tämän hyvin laukkarikkaan lähdön voittoon puristi lopulta Godson Loisto.

Päivän päätteeksi radalle marssivat kylmäveriset, joista valtaosa totuttuun tapaan kotimaisia suomenhevosia. Kolmevuotiaiden lähdössä vauhdinjako ei osunut ihan kohdilleen, sillä ensimmäiset väliajat olivat lähempänä kahta minuuttia, kunnes ohjastajat hevosineen heräsivät. Loppu tultiin urku auki, johon nähden porukka pysyi yllättävän läjässä.

Neljävuotiaiden Tammasarjassa Domino NRL löy varmalta voittajalta näyttäneen Ennustuksen parikymnentä metriä ennen maaliviivaa, tehden huikean loppurutistuksen joukon hänniltä kärkeen. Samanikäisten orien lähtö päätti Silwerin ravipäivän.

09.05.2009 - 22:12
Herätelläkseen blogia, sain päähäni alkaa kirjoittamaan jonkinnäköisiä selostuksia kaikista, tai ainakin osasta Ravirata Silwerin isompia mittelöitä. Samalla voidaan osittain seurata, missä kunnossa virtuaaliravurit kilpailevat.

Silwer GP

Kilpailun juuret löytyvät vuodelta 2006, josta alkaen Silwer GP on vakiinnuttanut asemansa tittelikilpailujen kastissa. Kilpailu on tarkoitettu 7 000 - 30 000v€ tienanneille 17,9 ja nopeammille lämminveriravureille.

Silwer GP on siinä mielessä poikkeuksellinen kilpailu, erityisesti näin virtuaalipuolella, sillä siinä yksi hevonen juoksee kaksi kilpailua samana päivänä. Ilmoittautuneet jaetaan sattumanvaraisesti kahteen lähtöön, joista molemmista kuusi parasta pääsee mukaan myöhemmin samana ravipäivänä järjestettävään finaaliin. Finaalista karsiutuneille järjestetään lohdutuslähtö.

Sekä karsinnat, finaali, että lohdutuslähtö järjestetään keskipitkällä (2600m) matkalla tasoitusajona. Finaalissa tasoituksia ei käytetä, vaan lähtöradat puolittain arvotaan tulojärjestyksen ja karsinnassa juostun ajan perusteella, kuitenkin niin, että kaikki hevoset lähtevät samalta paalulta.

Tänä vuonna kilpailun ykköspalkinto nostettiin 4 800 virtuaalieuroon.

Kilpailun voittajat:
2009: 4v o Armani Ugo > 18,4 - VIRALLISET TULOKSET
2008: 6v t Keep It Stress > 16,1
2007: 8v o Eddie Loisto > 16,0
2006: 7v o Leonardo Yep > 15,0

Vuoden 2009 juoksuselostukset hevonen hevoselta:

Tänä vuonna kilpailua haittasi hetkellisesti rankaksi yltynyt vesisade, mutta muutoin Silwer GP:stä ei jännitystä ja yllätyksiä puuttunut.

ARMANI UGO: Vasta 4 vuotias orii väläytteli mahdollisuuksiaan jo karsinnassa, mutta sen
ei uskottu yltävän voittoon. Nuorukainen osoitti olevansa terästä raskaalla radalla ja
vei kilpailun nimiinsä tarkalla juoksulla, jota avitti kahden ensin maaliin tulleen
hylkäykset. Tulevaisuuden nimi?
UJ CARPE DIEM: Laukkasi karsinnassa mahdollisuutensa, mutta pysyi finaalissa askelillaan.
Taipui keulapaikalta ennen maalisuoraa.
MAX MARTINI: Ilman kärkihevosten hylkäystä sijoitus ei olisi ollut tässäkään lähdössä
viimeisiä rahoja parempi, jäi lähinnä seurailemaan muita.
DYNAMITE LOISTO: Jäi karsinnassa selkeästi pääryhmän imusta, finaalissa esitys kuitenkin
hieman pirteämpi.
OR'TWISTER DEPP: Ei ollut erityisen hyvä, ei erityisen huono. Raskas rata ei taida tälle
soveltua, on tulostaan parempi hevonen.
MAGIC SENSE: Epäonnen soturi, jäi sekä karsinnassa, että finaalissa hyvävoimaisen oloisena
hieman pussiin.
REAL LOVE: Epäonnen soturi numero 2, laukka oli tänään herkässä, mutta teki niiden jäljiltä
hurjia suorituksia. Kun tamman ravi kohdilleen, tämä tulee olemaan vielä kärkitaistossa.
SA'HAWAY: Karsinnassa vahva kiri laukan jälkeen, finaalissa jäi viimeinen paukku puuttumaan?
GET JOUSTER: Lupasi karsinnan perusteella kärkisijoitusta, finaalissa sammui kuin saunalyhty.
YOURS TRULY: Toivottavasti ei hajonnut kun karsinnan upeasti kakkosijalle kantanut ravi vaihtui
finaalissa pelkäksi laukkaamiseksi.
OR'WONDER DEPP: Karsintavoittaja olisi vienyt finaalinkin nimiinsä, mutta laukkasi
harmillisesti juuri maalipaalun kohdalla. Siitä huolimatta vahva esitys tältä päivältä.
BIG BANG LOISTO: Voitti ensimmäisen karsinnan ja nyt finaalissa jäi turvanmitalla, mutta
hyppäsi maalipaalun kohdilla laukalle heti OR'Wonder Deppin perässä. Siitä huolimatta
vahva esitys tältä päivältä.

 

05.03.2009 - 13:41

Lukuloman tarkoitus lienee opiskella aamusta iltaan lukiokirjoja, lopulta osaten ne ulkoa takaperin. Minulle se tarkoittaa liikaa aikaa istua tietokoneella, josta johtuu että alan saada pikku hiljaa omat virtuaalihevosteluasiat ajan tasalle.

Talviunet alkavat muodostua Ravirata Silwerille perinteeksi (Vuodenvaihde 2006-2007 oli poikkeus). Toisaalta on ihan mukava välillä irroittautua ravien järjestämisestä ja katsella virtuaaliravitouhua muusta näkökulmasta. Tänä vuonna Silwerin talviloma venähti suunniteltua pidemmäksi, mutta eilen sain ylimääräisestä ajasta (ihan niin kuin sitä aikaa ei olisi pitänyt käyttää esimerkiksi viherhiukkasten ja mitokondrioiden toiminnan tajuamiseen) innostuneena päivitettyä Silwerin sivut ja siirrettyä ne pari kuukautta sitten ostamalleni domanille.

Eilisen aherruksen tuloksena oli siis peräti viidet ravit maalis-huhtikuulle, koko kuluvan vuoden ravikalenterin suunnittelu ja sivuston yleinen päivittely. Mielessä kutkuttelisi ajatus ratatallit -sivun kokoamisesta vihdoin viimein ja kunnollisen rata-alueen pohjapiirustusten tekeminen. Omaan näköjään kuitenkin sen verran itsekuria, että jätän ne asiat vielä hautumaan, kunnes olen saanut YO-kirjoitukset alta pois. Eli ei kiitos enempää tekosyitä olla pänttäämättä prepositioiden käyttöä englanninkielessä.

Tänään sain päivitettyä vielä Silwerin rataennätyksetkin. Oli hauska huomata, että niistä on muodostunut vuosien aikana niin kovia aikoja, ettei kahden IRL vuoden aikana uusia ennätyksiä syntynyt puolta tusinaa enenpää. Aikoinaan ennätysten päivittäminen vei myös paljon enemmän aikaa kuin nykyään. Viime vuonna rikkoitui siis tosiaan myös Silwerin lähes kolme vuotta hengissä säilynyt Insend Enterin tekemä absoluuttinen rataennätys, kun St Silwer mittelöissä nuori orhi Silveline Gone paineli tulostaululle uskomattomia lukemia.

Nordic Dream Meeting sivusto on nyt myös valmis kuluvan vuoden mittelöihin. Osakilpailut kaipalevat yhä järjestäjiä ja hevosten ilmoittaminen alkaa 15.03 eli tasan kymmenen päivän päästä.

06.02.2009 - 14:05

1. Kuten monet ovat varmasti jo osanneet laskea yhteen 1+1="Tossu".

2. "Tossu" on pelkkä kutsumanimi, eikä tarkoita yhtään mitään sellaisenaan. Tossu muodostuu varsinaisesta nimestä, jossa on kolme sanaa. Ensimmäinen sana alkaa t:llä, toinen o:lla ja kolmas s:llä. Eli t-o-s, mutta pelkkä "tos" tai "t.o.s." lyhenne kuulosti tyhmältä, joten siitä oli helppo repäistä tuttavallisempi ja helpommin puhuttava nimi "Tossu".

3. Tossu ei ole mitään merkittävää eikä isoa. Se ei vaikuta millään tavalla mihinkään VRER:n yleisen toiminnan kannalta oleelliseen (eikä epäolelliseenkaan) asiaan.

4. Ei siis tarvitse pelätä mitään puoluejakoja.

5. Tossu valmistuu sitten kun valmistuu. Jos valmistuu, edes sitä ei ole päätetty. Mitään päätöksiä ei ole lyöty lukkoon, koko Tossu on täysin kaikelle muuntumiselle avoin.

6. Voitte vaikka unohtaa Tossun, sen merkitys valkenee sitten kun se on hiottu sellaiseksi, että sen voi julkaista, eikä sen julkaiseminen ole merkittävää kenenkään kannalta.

7. Minä kannatan yhteishenkeä, en halua olla mukana jakamassa virtuaaliravimaailmaa eri puolille. En tue mitään, mikä voisi niin tehdä.

8. Älkää olko ennakkoluuloisia. On väärin haukkua jotain, mihin ei ole voinut tutustua (Mitä ajatellaan henkilöstä, joka haukkuu oudolta näyttävää ihmistä, tutustumatta ja tuntematta sen paremmin?), koska sitä ei ole vielä olemassa eikä edes sen toimintamuotoa ole vielä päätetty.

9. Unohtakaa, se ei ole mitään merkittävää.

06.02.2009 - 07:27

Juu anteeksi eilisisistä, kai minullakin on joskus oikeus viettää huonoa päivää. Erään henkilön blogi ja siitä johtanut toisen henkilön kanssa keskustelu pilasi muutenkin kehnon päiväni totaalisesti. Yritin todistaa tälle toiselle henkilölle, ettei kyse ole siitä mistä siinä "eräässä blogissa" kirjoitetaan. Minulla ei ole mitään syytä valehdella tälle henkilölle ja kun puhun totta, eikä minua uskota, saa se vähemmästäkin hermot kiristymään. Kaiken huipuksi keskustelu päättyi mojovaan riitaan ja tämä henkilö ilmoitti panevansa välit poikki ja lopettavansa koko virtuaalihevostelun ennenkuin tämä erään henkilön blogista ilmenevä "VRL-toiminta/puoluejako/alistaminen" (niinkuin tämä toinen henkilö asian tulkitsi) tulisi voimaan. 

Ja tästä naurettavasta ystävyyden kariutumisesta, saanen kiittää vain ja ainoastan tätä erästä blogin kirjoittajaa. Etenkin, kun kirjoituksen sisältö on puhdasta mustamaalaamista asiasta, josta ei ole tehty vielä mitään päätöksiä, asiasta, joka on kaikkea muuta kuin mitä siitä eräästä blogimerkinnästä voisi päätellä. Asiasta, jonka kehittymiseen tämä eräs henkilö olisi voinut mielensä mukaan vaikuttaa kaikin keinoin, ennenkuin lähtee sitä julkisesti haukkumaan.

Enkä minä kenties reagoisi tähän millään tavalla, ellei päiväni olisi päättynyt niin täydellisesti eilen. Sen jälkeen kirjoitin turhan tuohtuneessa mielentilassa ja voi olla että kadun niitä, kadun jo nyt. Mutta sen vain sanon, että harvoin tulee sanottua ilkeästi täällä virtuaalimaailmassa ja sillon kun sanon, en sano sitä aiheetta. En vain pidä siitä, että puhutaan jostain asiasta jotain, mikä ei pidä paikkaansa. Ystäväni reaktio vielä lisäsi pisteen i:n päälle.

31.01.2009 - 19:21

Sainpas vihdoin julkaistua tämän blogimerkinnän, aloittelin tätä 22.1 - mutta se vähän venähti :D

Ajattelin tällä kertaa ottaa syyniin kaikkien varmasti tunteman nykypäivän muotioriin Boomerang Loiston. Ei orii aivan turha voi olla, se on kiinnostanut tammanomistajia yhteensä 25. varsan verran ja keräsipä orii vuoden 2008 Ravigaalassa "Vuoden siitosorii (lv)" -tittelin itselleen! Onnittelut siitä.

Kuka? Boomerang Loisto on puhdas amerikanravuriorii, jonka on kasvattanut Ravitalli Loisto ja sen omistaa Jenni T. Blue Jay Trottersista. Aivan turha kilpahevonenkaan tämä herrasmiesmäinen orii ei ole ollut urallaan, sen meriittilistalla komeilee 8 voittoa(ja muutama muu saavutus) erilaisista arvokilpailuista, joista ylivoimaisesti mainittavin on lämminveristen Derbyn voitto vuonna 2006! Oriin taustaväki voi myös pröystäillä Boomerang Loiston isolla tilipussilla (yli 250 000v€!) ja kadehtittavalla ennätyksellä 10,7aly. Totoprosenttina ~28% ei kovin huono ole isosta starttimäärästä huolimatta.

Sukutaulullisesti Boomerang Loistolla on ollut jo hyvät lähtökohdat kehittyäkseen sellaiseksi kuin se on. Lienee itsestään selvää, että tällaisten hevosten kuin Money Maker (eei.) ja Mysterious Yankee (ei.) jälkeläisistä on suuri todennäköisyys tulla huippujuoksija. Eikä Tornando Flash (isä) näin pintapuolisesti katsottuna jää yhtään huonommaksi, joskin tällä on huomattavasti pienempi jälkeläismäärä.

Ja sitten jälkeläisiin.

o. Conquer Jazz - 10,4aly vs.110 075v€ Ensimmäinen poika pistää melkein isäänsä paremmaksi, joskin meriittirivistö on laihanlainen. Orii on jo ehtinyt aloittaa siitoksessa, eikä kaksi ensimmäistä jälkeläistä ainakaan tähän asti ole suuria pettymyksiä olleet. Tätä tekisi mieli käyttää itsekin siitoksessa.
> o. Cipher Hay Jazz 16,1 - 45 910v€
> t. Final Dee Railot 16,6a - 8 840v€
> o. Keoni Tempo - ei kilpaillut
> o. Fire's Drowsy - ei kilpaillut

t. Eternal Jazz - 13,0a vs. 16 110v€ Ei tämä ainakaan nopeudellaan huonoksi jää ja onhan noita sijoituksiakin tullut mukavasti. Harmi että tammasta ei ole jäänyt jälkikasvua(sivuille ei ainakaan ole merkitty), olisin mielelläni nähnyt mitä tuosta emälinjasta olisi syntynyt.

t. Dazzle Jazz - 14,0 vs. 37 120v€ Aloitti uransa huikealla totoprosentilla, vaikka ei ole senkään jälkeen kovin huonosti mennyt. Tästä voi kehittyä vielä oikein hyväkin ja jälleen näyttää, että Boomerang Loisto toimisi melko lupaavasti myös emänisänä.
> t. Tricky Game Jazz - 16,3 - 10 360v€
> t. Dancing Jazz - ei kilpaillut

t. Girl In The Mirror - ei sivuja, ei tietoa.

o. Wincey Jazz - 16,0a vs. 19 150v€ Tätä ei ole ainakaan rakenteella pilattu, mutta mikäli ikääntymiskalenteri pitää paikkaansa, kilpaura lähenee loppuaan. Se tarkoittaa, että tämä on mukava, menestyvä perusstarttari, mutta ei sen enenpää.
> t. Fool's Wendie

o. P.R. Harmless - sivut telakalla, ei tietoa kilpailuhistoriasta. Kuollut.

t. Honey Kiin - 20,5 vs. 6 280v€ Niin ikään sivut kiinni, mutta ainakaan minulla ei ole uskoa että tästä tammasta kuullaan enää. Ei kai sen erikoisempi hevonen.

t. Millycent Jazz - 20,3a vs. 10 050v€ Sivut päivittämättä, kasvattajan mukaan ainakin 18-aikainen tamma.

o. Richter Jazz - 19,5 vs. 3 150v€ Uran alkutaipaleella, ei huono, mutta ei mitenkään erityisen mainittavakaan.

t. Sarah Jazz - 18,1 vs. 650v€ Sivut päivittämättä, kilpailutuloksista ei tietoa.

o. Jackpot Jazz - 16,5a vs. 10 305v€ Ei kovin paljon startteja, tämä voisi olla oikein hyväkin, tai sitten kalenteri on päivittämättä.

o. Teddy Loisto - 11,7a vs. 92 230v€ Tällä näyttää olevan mainio juoksupää, menestynyt arvokilpailuissa, etenkin montéssa. Kuluu Boomerang Loiston jälkeläisparhaimmistoon.
> t. Nadine Agenda - 26,0 - 400v€

o. Crime Ridden Jazz - 17,3 - 2 270v€ Aikanaan huutokaupan yksi kalleimmista varsoista. Kilpailukalenteri lienee epäajantasalla, mutta sen peruusteella tämä on vain perus juoksija. Ei erityisen hyvä, ei erityisen huonokaan.

t. Only For Jazz - 15,4ake - 17 710v€ Aloittanut erittäin mukavalla totoprosentilla. Juoksupäätä tuntuisi olevan ja ennätyskin lähtenyt tippumaan hyvää vauhtia. Jos kehittyy nopeammaksi ajan mittaa, tästä voi tulla vielä kova vastus jopa aivan kärkinimille.

o. Boomishootyoudown 84 - sivut kadonneet, ei tietoa hevosesta. Googlen perusteella tämä ei ole päässyt ikinä edes radoille asti.

t. Bittersweet Jazz - 22,1 - 500v€ Ensimmäiset 5 starttia ei lupaa erikoisen hyvää juoksijaa. Toivottavasti tätä ei ole kuitenkaan unohdettu pölyttymään.

t. Radical Heartbeat - 19,4 - 7 050v€ Näyttää omaavan kohtalaisen juoksupään, mutta nopeus ei tahdo riittävän. Ei erikoinen.

o. Fire's Deejay - 17,9 - 1 760v€ Vaikuttaisi vain porukan mukana lönköttelevältä tapaukselta. Ei voi tietää mitä vauhteja kulkisi, kun ei ole riittävää voitontahtoa. Ei vakuuta.

o. Bagatur Tempo - 24,5 Sivut kiinni, Googlen mukaan pinkonut jossain vaiheessa 20,1ke. Aloittelee uraansa, mutta kalenteria näkemättä en voi kehua enkä haukkua.

t. Memory Of Dancer - 17,5a - 5 500v€ Vaikuttaa perus iltaravihevoselta.

o. Cain Striped - 35,1 (ol) Aloittelee, opetuslähtö mukavanlaisesti läpi. Aika näyttää mitä tulee.

r. Caprice Jazz - Ei ole vielä ehtinyt radoille. Seuratkaa tätä mielenkiinnolla, Boomerang Loisto yhdistettynä General November -sukuiseen tammaan on tuntunut toimivan. Tässä General November kertaantuu 4+4.

t. Adour Jazz - Myytävänä, ei sivuja. Ei läpäissyt opetuslähtöä.

o. Red Amiral Jazz - Ei ole vielä ehtinyt radoille.

o. Oliver INK - Ei ole vielä ehtinyt radoille.

Nykymittakaavassa suuresta jälkeläismäärästä huolimatta, joukossa on vain 4 hieman selkeästi parempaa menijää, joista kaikki eivät edes suuremmin vakuuta menestyksellään. Loput jälkeläiset voidaan jakaa melko tarkasti kolmeen osaan. Ensimmäinen kolmannes sisältää ne ei niin huiput, mutta kuitenkin ihan hyvät ok-tasoiset menijät. Toinen kolmannes, tai hieman vajaa sellainen on niitä, jotka eivät ole vakuuttaneet juoksinlahjoillaan, mukaanlukien unholaan jääneet - huonommiksi niitä sanottakoon. Viimeistä kolmannesta ei pitäisi ottaa perjaatteessa tähän arvosteluun edes mukaan, sillä niistä ei voi yleensä sanoa vielä mitään. Ne eivät ole vielä ehtineet radoille, tai ovat vasta aivan uriensa alkutaipaleella.

No joo, myönnetään, ei Boomerang Loisto aivan turha jalostusorii ole. Sopivan sukuiseen tammaan yhdistettynä siitä näyttäisi pursuavan vähintään jokamiehen iltaravihevonen - ja kenellepä ei sellainen useimmiten kelpaisi. Aivan huippuperiyttäjä orii ei yksinään ehkä ole, mutta kun sen ja tamman geenit osuvat kohdalleen, voi käsiisi syntyä aivan huippujuoksija!

Jos sinulla on tamma, jonka suvusta löytyy General November, niin suosittelen astuttamaan tammasi Boomerang Loistolla. Myös Indian Loisto vaikuttaisi näppärältä, sen ja Boomerang Loiston varsalla kun kertaantuisi nimittäin Mysterious Yankee, jonka tuntuu myös pelittävän mainiosti. Takuita ei ole, mutta näyttäisi toimivan oikein hyvin. Toisaalta, kun lisätään ripaus ranskalaisuutta vereen, vaikuttaisi myös tulevan hieman keskinkertaista parempi hevonen. Etenkin Je t'Aimélla on ollut positiivinen vaikutus osaltaan. Vaatinee kyllä lisäksi jonkin amerikkalaisen periyttäjän sukutauluun. Mielenkiinnolla kannattaa myös seurata, miten Boomerang Loiston jälkeläiset lähtevät kulkemaan, ne joilla on sukutaulussa Halebob Cream. Yksi niistä on lupaava, toinen tosin ei niinkään ja kolmas on vasta aloittelemassa.

Boomerang Loisto tuntuu toimivan ihan hyvin emän isänä, mutta lapsenlapsien määrä ei vielä päätä huimaa, eivätkä nämä ole vielä kovin pitkään ratoja edes tahkoneet.

07.01.2009 - 16:49

Perinteisesti Ravirata Silwer on palkinnut vuoden lopussa ravivuoden parhaat ravihevoset ja ponit. Palkinnot jaettiin jälleen juuri ennen vuodenvaihdetta ja niiden saajat valittiin vuonna 2008 Ravirata Silwerissä kilpailleiden hevosten ja ponien kesken.

Helpoimmat valinnat tehtin vuoden parhaiden lämminveristen valinnoissa, eikä peitsarin valinta tuottanut vaikeuksia myöskään. Muissa kohdissa jouduttiin jo vähän tarkemmin tutkailemaan ravien tuloksia ja etenkin vuoden ruunan valinta oli äärimmäisen hankala.

Onnea ja menestystä palkituille!

Ravirata Silwerin paras lv-tamma '08: Savitaipaleen Ulrique
Ravirata Silwerin paras lv-orii '08:
Silveline Gone
Ravirata Silwerin paras kv-tamma '08:
L'O Perisynti
Ravirata Silwerin paras kv-orii '08:
Kekan Tuli-Sinko
Ravirata Silwerin paras a-poni '08:
Sherwood  
Ravirata Silwerin paras b-poni '08:
Nyfikenhet
Ravirata Silwerin paras peitsari '08:
Easterly Negligent
Ravirata Silwerin paras montéhevonen '08: Fire's Problematico
Ravirata Silwerin paras ruuna (lv & kv + ponit) '08:
P.R. Piraatti
Ravirata Silwerin vuoden komeetta '08: Robin O'Nin

28.12.2008 - 16:14
Keksin tässä juuri ravilistalle kirjoittaessani, että voisin aina silloin tällöin ottaa jonkun virtuaalisen (ravi)siitosoriin tikun päähän ja suurennuslasin alle. Näin tähän alkuun, copypastetan ravilistan kirjoitukseni ja mutisen hieman lisää.

Kuka? Triage Victoire on tulinen, nyt jo kuopattu Ravitalli Loiston ulkomaantuontiranskis. Oriilla on vajaa satku kahisevaa tilillään ja ennätyskin mukavissa lukemissa 12,8aly. Statistiikka hipoo unelmia ja taivaita, orii on ollut vain kuudesti totokolmikon ulkopuolella. Ura kuitenkin katkesi nuorena harmillisesti pahassa liikenneonnettomuudessa.

Sukutaulu on EVM, eli Ei VirtuaaliMaailmassa. Isä oli myöhemmällä iällä syttynyt juoksija, joka jätti kuitenkin varhaisiakin jälkeläisiä ja nämä olivat ihan hyvin menestyneitä. Emänä Triage Victoirella on huipputamma, joka oli montéssa lähes lyömätön. Emän omat saavutukset jäävät kuitenkin jälkeläisten varjoon, sillä tästä tammasta on syntynyt mm. useampi haamumaileri, kaksi siitosoria (Triage Victorie mukaanluekien) ja ikäluokkatähti. Periyttjän vikaa, voisi vaikka väittää.

Mutta mitä itse Triage Victoire on loppujen lopuksi jättänyt? Ison kasan jälkeläisiä, joista on kulkenut?

o.Manuel Loisto - 12,2a, Okei, lista alkaa lupaavasti, nopea, mutta ei mitään suurta.
t.Misty Loisto - 19,9 vs.2400ve, SE:n-haltija, kilpailutuloksista ei tietoa, iltaravihevonen ajallisesti, ollut 2vuotiaana kyvykäs.
o.Mortimer Loisto - kuollut, yksi startti googlella 1.23,2
t.Miséreux Loisto - 14,9aly - 600v€ Nykyiset sivut, isän sivuilla merkitty kuolleeksi. Erittäin lahjakkaan oloinen, mutta aika näyttää, tuleeko tästä muutakin kuin nopea, toisin kuin Manuel Loistosta.
o.Noah Loisto - 15,7 vs.23 330ve,harmi että omistaja on tainnut kadota ja haudata hevosen mukanaan (?) tästä ois voinut tulla tavallista parempi.
o.Noel Loisto - 16,0 vs.21 140ve - luultavasti ihan ok, mutta onko tämä unohdettu maanrakoon, josta on vaikea menestyä.
o.Opossum Loisto - kuollut ennen kuin melkein elikään.
o.Cohen Wei - 16,7 vs.17 890ve, kuusivuotias, ura edessä. Tästä voi kenties tulla mukava
t.Queen Bee Loisto - kuollut, 20,3 vs.3820ve, ei sitten mihinkään.
o.Questioner Loisto - 16,0 vs.8700ve, ihan ok-hepo, voihan tästä vielä tulla parempi, kuitenkin 9-vuotias.
o.Fire's Suffering - ei sitten mitään.
t.Nana Ideal - 15,3a- 18 685ve uusi osoite, mennyt ihan kivasti, ei kuitenkaan mikään huippu
o.Schooner Loisto - 15,9 vs.20 880ve, SE:n-haltija, nuori hevonen, ikäänsä nähden paljon startteja. Tästä voisi ajan kanssa kehittyisi oikein hyvä, nyt ihan näpsäkkä peli.
o.Fire's Pain - aloittelee vasta, googlen mukaan jossakin startissa 27-aikoja..
o.True Fighter Loisto - 17,7a vs.17 150ve, iltaravihevonen. Hautautuuko hämähäkin seitteihin omistajan pitäessä taukoa? tästä voisi saada iän karttuessa paremmankin.
t.Annie Lee Loisto - kuollut melkein ennen kuin elikään.
t.Blondelle Loisto - ei tietoa tästä, lieneekö multaantunut?
t.Fire's Princess - 21,9 ei mitään ja tainnut jo multaantua tämäkin?
o.Victor Yep - ei sivuja, googlen löytämän ilmotettu kahteenstarttiin, ennätystiedoissa 19,5, toisista raveista ei tuloksia, toisessa hylky.
t.Dese's Showcase -ellei kaiveta pölyn alta, ei mitään.
t.Grenada Loisto - googlen mukaan kl- heinäkuussa (26,6) ja yksi startti 26,1. Mutta mistäpä sen tietää, ellei tätäkin ole hylätty maan rakoon.

Eli lopputuloksena, yksi parempi haamumaileriajan alittanut orii, yksi juuri haamumaileriksi yltänyt, muutama parempi, muutama iltaravihepo, loput ei mihinkään/kuopattu/unohdettu. Triage Victoire on siis ihan näpsäkkä siitosorii, mutta tuolla jälkeläismäärällä näyttöjä pitäisi olla enemmän. Jättää todistettavasti oikein mukavia hevosia, jotka joutuneet kovan onnen eteen ja monet niistä unohdettu. Vajaa puolet hevosen jälkeläisistä on alittanut 18,0 ajan, joista vain kaksi on kyennyt alle 15,0 ajan.

Triage Victoire on siis ihan mukava siitosorii ja siitä näyttäisi saavan ihan hyväksyttävän juoksijan melko varmuudella, mutta mitään suurta ja merkittävää ei orii ole toistaiseksi kyennyt periyttämään, joten tällä oriilla ei ole siitoksessa sen enenpää saavutuksia kuin esim. nyt Gaalassa ehdolla olevilla oreilla, jos senkään vertaa. Suuri määrä ei takaa laatua, jälkeläisillä ei ole käytännössä minkäänlaista arvokilpailumenestystä. Mutta kuka sen tietää, miltä jälkeläisten saavutukset ensi vuonna näyttää.

Triage Victoiren lapsenlapsia ei toistaiseksi ole vielä kovin montaa. Itse asiassa, minulla on tiedossani vain yksi. Se on oriin ensimmäisen jälkeläisen jälkeläinen, eli sen jälkeläisen, josta tuli hieman muita nopeampi (ironista, että kyseessä on juuri minun omistama hevonen). Kyseinen lapsenlapsi on siis Get Jouster (i. Manuel Loisto), josta voisi päätellä, että sen kerran kun Triage Victoire periyttää lahjansa, ne periytyvät myös sukupolvelta toiselle. Mutta tästä ominaisuudesta lisää, kunhan Triage Victoiren lapsenlapset ja niiden lapset syntyvät. 

Suomen virtuaaliravihevosjalostuksessa?

Jos etsit ranskalaista, kannattaa hankkia Triage Victoire sukutauluun. Saat melko varmuudella ihan hyvän juoksijan ja tuurilla hieman paremmankin. En kuitenkaan yritäkään vihjata, että siitä tulee koskaan mitään suurta.

Katsotaanpa mikä orii pääsee seuraavan kerran tämän säälimättä arvostelevan suurennuslasin alle.

23.12.2008 - 21:30
Toivotan kaikille oikein mukavaa, ihanaa ja rauhaisaa Joulua! Syökää mahat täyteen kinkkua, saunokaa ja nauttikaa ja olkaa kiltisti :) Eikä vedetä pukkia parrasta! ;D
20.12.2008 - 15:51
Kysyinpä tässä jokin aika aika sitten kuvalupia Starolta, mutta sain kieltävän vastauksen. Muistin kuitenkin nähneeni näitä kuvia jossakin muualla ja kysyin yhteyshenkilöltäni, että onko hän ikinä antanut lupaa kenellekään kuvien käyttöön. Ja vastaus oli kieltävä. Nyt vain hymisen itsekseni, sillä löysin muutaman paikan, joiden tekijänoikeustiedoissa "vakuutetaan" Starosta olevien kuvien olevan luvallisia..

Että sellaista. Ehkä joidenkin omaa tuntoa nyt kolkuttaa ja nämä ymmärtävät mitä heidän tulisi seuraavaksi tehdä. Mutta miksi ylipäätänsä laittomien kuvien käyttöä pitää harrastaa, onpa hienoa huijata paitsi itseään, myös kaikkia muita vakuuttelemalla kuvien olevan luvallisia. Ja siinä rikotaan ennen kaikkea tekijänoikeuslakeja...